Meidän kurre oravainen, Jopi Jalkapuoli, jakselee hyvin. Se on vaihtanut turkin väriä ja on nyt ruskea. Se käy ahkerasti syömässä pähkinäautomaatilla.

Pidin tässä muutaman puutarhapäivän. Ennen sateita ja harmaata ilmaa. Silloin näin Jopin useaan otteeseen. Kävin terassilla levähtämässä vähän väliä. Kerran istuin ihan hiljaa ja rupesin kuulemaan koputtelua. Jopihan se siellä kurkisti terassin kaiteen alapuolelta. Sanoin sille, että tule vaan. Se kiipesi kaiteen päälle.

Ensin vähän katseltiin taas toisiamme. Sitten se rupesi puuhastelemaan pahojansa. Se kaiveli kaiteelle laittiamiani kukkalaatikoita. Niissä on keltaisia miljoonakelloja ja ne ovat vielä melko pieniä. Niin se touhusi, että mullat lensivät ja näytti kuin se olisi ottanut kukantaimen välillä kouraansa ja paiskaavan sen sitten takaisin. Huh!

Sanoin Jopille, että ei saa! Mene pois! Se siirtyi seuraavan kukkalaatikon luo. Niitä on yhteensä neljä ja se kävi mylläämässä kaikissa. Lopulta se meni pähkinäpöntölle ja maiskutti pähkinöitä.

Olin täysin unohtanut, että oravaiset jemmaavat aina pähkinöitänsä kukkalaatikoihini! Se laatikko, joka on lähinnä pähkinäpönttöä ei yleensä voi hyvin. Oravat istuskelevat siinä ja piilottavat pähkinöitä tai etsivät niitä. Joku systeemi täytyy keksiä!

En ole oikein saanut selvää, että kaivetaanko kukkia silloin, kun pönttö on tyhjä vai täynnä. Kun se on täynnä pähkinöitä ne ottavat suunsa täyteen ja piilottelevat niitä ympäriinsä - kukkalaatikoihinkin. Kun pönttö on tyhjillään ne menevät sinne sisään kokonaan. Joskus olen säikähtänyt, kun olen kulkenut siitä ohi ja pöntöstä pöllähtääkin yllättäen orava.

Jopi ja sen kaverit ovat vähän tuhmia. Paitsi, että eiväthän ne oikeasti ole. Minähän se olen vähän tyhmeliini, kun laitan kurreille mukavia jemmapaikkoja. Täytyy kehitellä jotakin, että kukat saavat kasvaa rauhassa.