Eilinen ja tämä päivä on mennyt puutarhaa hoitaessa. Lapsenlapset olivat kylässä ja lähtivät eilen iltapäivällä. Sen jälkeen aloitin kuopsuttelun. Oli aika lämmin ja hiostava ilma.

Puutarha edistyy kovin hitaasti. On pakko aina välillä istahtaa ja pitää taukoa. Jotenkin vähän harmittaa, kun ei jaksa niin paljon kuin haluaisi. Selkä kipeytyy aika pienestä puuhailusta. Sitten touhuan sisulla vaan. Kai tuo korkea verenpainekin aiheuttaa jotain väsähtämistä.

Eilen hiostava ilma johtuikin ukkosesta. Tunsin sen jo aamupäivällä, että ukkonen tulee. Rohkeasti hommailin vielä pihalla, vaikka kuulin jyrinää. Sitten rupesi satamaan ja piti ottaa multaisin sormin pyykit narulta. Sitten jyrisi ja salamoi ja oli synkän näköistä. Vettä tuli kaatamalla. Melko reippaasti otin tämän ukkosen vastaan - fobiasta huolimatta.

Tänään oli hyvä päivä kuopsutella. Sade tuli vasta illalla ja olinkin jo niin poikki, että oli paras lopettaa. Käytiin Mustikan kanssa metsässä, kun sade lakkasi. Taivas oli synkkien pilvien peitossa.

Kuvia ei nyt ole puutarhasta. Kaikki on kesken ja jotenkin levällään. Montakohan vuotta menee, että saan jotain aikaan? Rahaa saa helposti uppoamaan kasveihin ja tarvikkeisiin. Olen pitänyt tänä vuonna matalaa profiilia, enkä ole ostellut paljoa. No, jotain sentään.

Tuota raparperia olen ihmetellyt. Se oli jo täällä silloin kun muutimme. En ole koskaan tehnyt sille mitään. Kukat taitan pois, mutta en muuta. En edes käytä sitä. Jos joku haluaa ottaa siitä niin annan. En ole raparperin ystävä.

Nyt raparperissa on taas valtavat varret ja lehdet. Esikoinen otti siitä eilen vähän. Miten ihmeessä se voi kasvaa niin hirveästi? Mistä se saa voimansa? Miksei kasvimaa kukoista siten?

Olen kylvänyt tilliä, salaattia, herneitä, auringonkukkia, kehäkukkia ja pinaattia. Didi haluaa aina pinaattia. Eilen istutin muutaman basilikan ja persiljan taimen. Rosmariininkin istutin ja ruohosipulia. Piparminttu oli talvehtinut ja olen jakanut sitä. Täytyy antaa sitä ystäville. Se on varmaan nätti ruukussa.

Viime kesänä sain Ruiskaunokilta ahomansikan taimia ja istutin niitä vähän sinne tänne. Hyvin ovat kestäneet talven yli ja ne kukkivat nyt. Muutaman taimen laitoin kasvimaalle sellaisen ruskean kankaan alle. Ne ovat komeita ja tekevät rönsyjä. Täytyy sitten istuttaa niitä myöhemmin kesällä.

On oltava aina varovainen mihin istuttaa jotakin. Olen joutunut ostamaan jo neljännen hortensian, kun Didi aina nurmea leikatessaan leikkaa myös ne. Viimeksi hän leikkasi syreenin, jonka olin istuttanut viime kesänä. Se ei ollut edes ihan pieni. Didi taitaa olla täysin omissa ajatuksissaan työntäessään ruohonleikkuria. Nyt istutin uuden "Endless Summer" hortensian ja otin Didin mukaan katsomaan. Sanoin, että tämä on nyt puutarhapensas ja tätä ei leikata. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kiviä sen ympärille. Toivottavasti se saa kasvaa rauhassa.