Ensimmäistä kertaa matkustin Intiaan vuonna 2002 marraskuussa. Mieliala vaihteli jännityksestä kauhuun ennen matkaa. Didi oli käynyt jo 1980-luvun loppupuolelta melkein kerran vuodessa Intiassa, joinakin vuosina kahdestikin. Hän oli kertonut minulle paljon, mutta silti mieli oli aika sekava.

Tiesin, että menemme ashramiin Punjabissa. En tiennyt ihan tarkalleen, missä se sijaitsi kartalla. Tiesin, että teemme avustustyötä siellä, mutta en ihan tarkalleen mitä. Didi oli kertonut, että asumme melko vaatimattomasti, mutta guesthouse on kuitenkin tehty länsimaalaisia varten. Siellä on siis suihku ja meikäläinen vessanpönttö. Siitä ei ollut varmuutta voimmeko asua samassa huoneessa. Jos vieraita on paljon, joudumme jakamaan huoneet muiden kanssa. Mahdollisesti minä joutuisin johonkin huoneeseen muiden naisten kanssa. Joskus ei oteta huomioon, onko huoneessa miehiä tai naisia. Sinne vain kaikki samaan sekamelskaan. Se vähän kauhistutti. Joutuisinko jakamaan huoneeni vieraiden miesten kanssa?

Me lensimme Helsingistä ensin Wieniin ja sieltä Delhiin. Olimme perillä Delhissä keskellä yötä. Ensimmäinen tuntemus lentokoneesta ulos tultaessa oli lämpö. Väsyneenä hoipertelin Didin perässä lentoaseman tuloaulaan. Siellä oli valtavasti väkeä vastaanottamassa ihmisiä. Monilla oli lappusia kädessä, joissa oli ihmisten nimiä. He olivat autokuskeja, jotka olivat tulleet hakemaan tulijoita.

Prehm, intialainen homeopaatti, oli vastassa meitä. Samaan aikaan tuli myös monia muita "meikäläisiä" Saksasta ja Itävallasta. Meille oli järjestetty kyytejä. Me menimme Didin kanssa yhteen kyytiautoista, suurehkoon maasturityyppiseen. Auto oli aivan täynnä, mukana myös lapsiperhe. Lapsoset olivat vielä aika pieniä ja nukkuivat koko matkan.

Olin aivan kuin säikähtänyt kauris kulkiessamme lentokenttärakennuksesta parkkipaikalle. Oudoksuin hajuja ja lämpöä ja vilinää. Sullottuamme itsemme ja tavaramme autoon tarkkailin ikkunoista ympärillemme. Liikenne oli kaoottista. Tööt ja tuut kuului joka puolelta. Vaikka oli yö, koko kaupunki näytti olevan hereillä. Kauppaa käytiin kadun varren kojuissa ja ihmisiä oli paljon. Olin tullut toiselle planeetalle.

Vähitellen väsymys alkoi painaa ja taisin torkahtaa. Autossa oli ahdasta. Jalat puutuivat. Lapset tarvitsivat enemmän tilaa, kun nukkuivat. Heitä yritettiin laittaa makuuasentoihin ja me aikuiset sullouduimme jotenkuten. Jännittyneenä odotin mitä on tulossa. Jännitin sitäkin, salliiko Mestari-Meister-Master minun tulla Kirpal Sagariin. Tähän saakka olin jo päässyt.

Matka ei ollut mahdottoman pitkä, mutta se kesti 9 tuntia. Tiet eivät ole aivan samanlaisia siellä kuin meillä täällä Euroopassa. Liikenne on vilkasta ja teillä on kaikenlaista menopeliä. Silloin huomasin, että suosituin auto oli Ambassador ja yleensä valkoinen. Se on jotenkin hassun näköinen auto ja tuo mieleeni Aku Ankan auton. Intiassa on vasemman puoleinen liikenne ja sekin tuo oman lisänsä liikenteen sekavuuteen ulkopuolisen silmiin. Rikshoja, hevoskyytejä, polkupyöriä, kuorma-autoja, skoottereita, olisikohan kameleitakin, kulki pitkin teitä. Näin valtavan suuria kuormia pienissä kulkuvälineissä. Intialaiset ovat pakkaamisen mestareita. Usein korkean kuorman päällä keikkui ihminen. Intialaiset myös osaavat sulloutua kulkuneuvoihin.

Koko yö oli liikennettä ja tööttäilyä. Nukahdin.

Aamu oli valjennut, kun lähestyimme määränpäätämme. Sydän alkoi hakata. Olimme maaseudulla ja tie oli melko pomppuinen. Sitten yhtäkkiä pysähdyimme tienposkeen. Meiltä oli rengas puhjennut. Ajattelin, että no niin, ei minua päästetä sinne. Tähän jäämme! Lapsia tuli pällistelemään meitä, kun miehet alkoivat vaihtaa rengasta. Näin muutaman vesipuhvelin talon vieressä puuhun sidottuna. Lisää väkeä tuli tuijottamaan meitä eurooppalaisia. Mutta aika vikkelään meidän kuskimme sai vaihdettua renkaan ja jatkoimme matkaa.

Saavuimme perille ashramiimme. Minut päästettiin sinne! Olin luvannut Didille, että lähden hänen kanssaan Kirpal Sagariin. Jos en pidä siitä ja tunnen itseni ahdistuneeksi, en lähde enää toista kertaa. Nyt olin kokenut ensi kohtaamisen "villin Intian kanssa" ja nyt alkaisi uudet koettelemukset ashramissa.