Eilen alkoi maailmankonferenssi, eri uskontojen välillä. Toissapäivänä osa meikäläisistä (n. 90) matkusti Amritsariin ja alkoivat marssia kulkueena johonkin, en tiedä tarkkaan mihin. He yöpyivät jossain ja jatkoivat matkaa kohti Kirpal Sagaria.

Me muut tänne jääneet olimme illansuussa odottelemassa tienposkessa marssijoita. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua ja ruusun tuoksua. Kaikki koululaiset olivat tien vierillä jonossa, kädessään ruusun terälehtiä. Mekin saimme kouralliset terälehtiä. Ne tuoksuivat ihanalle!

Ennen Bijin ja muiden marssijoiden saapumista aloitti intialainen säkkipilli- ja rumpuorkesteri esityksensä. Todella mahtavaa! Heillä oli jonkinlainen intiailainen univormu yllään ja he marssivat ees-taas, sivulle ja ympäri. He olivat huvittavia ja hauskoja. Viimeisenä kulki isokokoinen rumpali, jolla oli iso rumpu. Sitä hän nosti välilllä ilmaan ja näytti olevan välillä ihan hukassa koko muodostelmassa. Upea esitys ja otti varmaan voimille, sillä he jatkoivat kulkueen edellä Kirpal Sagariin asti.

Ennen marssijoiden saapumista ammuskeltiin raketteja ja kamalia laukauksia. Olin varma, että nyt tulee jotain pommeja, kun meteli oli niin kova. Intialaiset tykkäsivät. Sitten tuli kolme komeaa valkoista ratsua "prinssi" selässään. Sitä seurasi Biji autollaan. Biji jäi pois autosta ja käveli lopun matkaa (n. 2 km) Kirpal Sagariin. Heitimme ruusun terälehtiä hänen ja muidenkin päälle. Kaikki marssivat Kirpal Sagariin ja tunnelma oli lämmin. Saavuimme siihen suureen telttaan, missä kaikki on nyt tapahtunut. Sinne oli koristeltu hieno lava. Kaikenlaisia munkkeja, guruja ja kirkonmiehiä ja -naisia asteli esille. Mutta nyt ei tapahtuma kestänyt enää kauempaa. Käytiin välillä lepäilemässä ja marssijat saivat ruokaa syödäkseen. Vasta kymmenen aikaan alkoi kulttuuriohjelma teltassa. Me olimme Didin kanssa niin viluisia ja väsyneitä, että emme jaksaneet mennä nauttimaan kulttuurista. Timo sensijaan meni sinne. Toisaalta täälllä on kovaääniset aina niin kovalla, että nukahdimme musiikkiin, joka kaikui pitkin Kirpal Sagaria.

Tänään alkoi sitten konferenssipuheet. Ennen sitä väki kävi joukolla Bhajin hautapaikalla (en muista nyt sen nimeä intiaksi, mutta se on se paikka, jossa Bhaji on poltettu, marmorinen tasanne). Mekin marssimme hetken joukon mukana. Sitten jäimme seisoskelemaan ja katselemaan kulkuetta. Kyllä meitä tuijotettiin! Siihen on alkanut kyllä tottua, mutta nyt tuijotus oli aika "silmiinpistävää". Iso joukko nuoria intialaismiehiä pysähtyi kohdalleni ja rupesi kuvaamaan minua. Oli vähän vaikea olo, mutta huumorilla otin asian. Joillakin miehillä oli Nokia-kännykkä, joilla he tähtäsivät minua. Hymyilin heille ja sanoin, että olen Nokia-landistä. Finlandia ei kukaan tunne, mutta Nokia-land on kaikille tuttu.

Istuin aika pitkään kuuntelemassa puheita. Kaikki vannoivat rauhan nimeen. Muslimi-"papin" (mikähän muuten on heidän pappinsa?) puheen jälkeen alkoi paikat puutua ja lähdin syömään. Muslimi muuten puhui hyvin ja kauniisti rauhasta ja sovinnossa elämisestä.

On ollut aika pilvinen päivä tänään, mutta ei ole sentään satanut. Sade tekee aina hyvää luonnolle ja kirkastaa ilman. Ajattelin mennä kohta katselemaan farmia ja lehmiä sekä vesipuhveleita. Farmilta saadaan maitoa jokapäiväiseen jogurttiimme. Se valmistetaan täällä ja on hyvää ruoan kanssa. Jos ruoka on liian tulista on hyvä olla aina lautasella jogurttia, joka lieventää mausteiden vaikutusta. Olen huomannut, että monet sotkevat aamiaisella puuron ja jogustin keskenään. En ole itse kokeillut. Sekaisinhan ne menevät mahassakin.

Olipas mukava kuulla, että Verna ja Otso ovat viihtyneet Oxfordissa. Mutta kävittekö ollenkaan Windsorissa, Vernan syntymäkaupungissa? Siellä on Vernan ensimmäisen kodin nurkan takana suuri linna. Linnasta lähtee pitkä puistotie aika kauas ja siellä on patsas. Siellä me kävelimme äidin ja Henni-tädin kanssa silloin, kun Verna oli vielä äidin massussa. Ja kun Verna oli syntynyt, mummi tuli Windsoriin vauvaa katsomaan. Verna oli pienen pieni ja söpöläinen. Mummikin sai hoitaa vauvaa, kun äiti lepäsi. Siitähän on jo kauan! Kohta 7 vuotta!

Saan olla aivan yksikseni täällä tietokonehuoneessa, kun kaikki ovat konferenssissa. Kuulen kuinka musiikki on alkanut taas. Siellä on siis jotain ohjelmaa. Olisi mukava tietää, onko tästä konferenssista uutisoitu mitenkään Euroopassa? Huomio, Englanti, Espanja, Tanska, Saksa, Sveitsi ja Suomi! Kertokaa onko mitään kuulunut täältä?

Kotiinlähtö alkaa jo häämöttää. Vielä tekisi mieli olla täällä, mutta kait se on mentävä tekemään töitäkin välillä. Joulukin lähestyy. Didi lähtee melkein heti Suomeen tultuamme Saksaan, Müncheniin Timon luo. Samalla hän saa haettua homeopaattiset lääkkeeni sieltä. En tiedä ketään homeopaattia Suomessa, jolta voisin saada samanlaista hoitoa kuin Premiltä. Siis yleensäkään en tunne ketään muuta homeopaattia. Tämän hämärätohtori Ursulan kanssa meilaamme ja meillä taitaa tulla vähän enemmänkin hommelia keskenämme. Ties vaikka saisin Ursulan käymään Suomessa. Olen kertonut hänelle paljon Suomesta ja Saunasta, mutta Sibelius taisi unohtua. Kerroin myös koivusta, sen mahlasta ja lehdistä. Sellusta unohdin kertoa, hi-hi. Mutta minun selluliitit hän on kyllä huomannut ja kehottanut pääsemään niistä eroon. Jotain ainettakin hänellä on sitä vastaan. En usko mihinkään ihmeaineisiin enkä -dieetteihin. Kyllä se on otettava itseään niskasta kiinni ja rajoitettava syömistä, varsinkin jäätelön ja muun makean. Tulee taas varmaan tehtyä uuden vuoden lupaus.

Terveiset kaikille Englantiin, Espanjaan, Saksaan, Sveitsiin, Tanskaan ja Suomeen. Voikaa hyvin ja kommentoikaa. Oikaiskaa virheelliset asiat. Hymyä huuleen kaikille sinne kaamokseen.