Eilen iltapäivällä rupesimme Didin kanssa maalaamaan pienen Sarovarin muureja valkoiseksi. Hannes tuli neuvomaan meitä. Kysyin häneltä, että voiko siinä paikassa olla kobria tai muita käärmeitä. Muurin reunoilla on puskia ja muuta kasvillisuutta sekä muutama palmu. Hannes kertoi, että voi olla kobria, mutta niiden täytyy kysyä kuudesta paikasta lupa, ennekuin ne voivat purra. Joten olemme turvassa ja ehdimme pois. Ja jos käärme puree niin sen oli sitten tarkoituskin tapahtua. Sen jälkeen Hannes ryhtyi kertomaan erilaisia tilanteita, jolloin hän oli kohdannut kobran täällä Kirpal Sagarissa. Hannes asuu täällä suurimman osan vuodesta. Vain kesällä hän ja hänen perheensä ovat Itävallassa, St Gilgenissä.
Hannes oli kohdannut kobran aika monenlaisissa tilanteissa ja kovin lähellä. Kamalimmalta tuntui, että hän näki kylpyhuoneen hyllyllä kobran pää pystyssä. Siitä huolimatta me ryhdyimme maalaushommiin ja unohdin koko kobrat, koska hankalampaa oli työskennellä sen piikkisen pensaan siimeksessä. Olimme molemmat vähän väliä kiinni valtavissa piikeissä ja molempien selät ovat haavoilla. Rudi tuli katkomaan joitakin oksia, mutta tänään pistimme omin päin aika reilusti poikki niitä orjantappuroita. Pensaissa oli kauniit runsaat lilahtavaan vivahtavat kukat, mutta varsissa hirveitä piikkejä.
Tänään tuli selkä sitten niin kipeäksi, että en pystynyt enää tekemään iltapäivällä töitä. Lojuin jonkin aikaa sängyssä ja hissukseen siivoilin meidän omaa huonetta. Taisin nukahtaakin joksikin aikaa. Didi tuli ennen ruokailua vaihtamaan vaatteita. Hän oli yksin jatkanut hommaa. Ressukka oli aivan hikinen ja mutainen, koska intialainen oli lunchin aikaan käynyt hevosella kyntämässä vieressä olevaa kukkapeltoa. Sen jälkeen oli laskettu pienestä Sarovarista vettä pellolle. Didi puuhasteli sitten siellä mudan keskellä.
Eilen oli illalla Satsang. Meille eurooppalaisille on laitettu jonkinlaiset tuolit sinne, kun emme ole tottuneet istumaan maassa. Mutta tuolit olivat niin matalat ja hankalat, että en voinut kuvitellakaan meneväni siihen istumaan. Minut olisi saanut nostaa siitä neljän miehen voimin. Onneksi löytyi yksi tavallinen tuoli, jossa pystyin istumaan. Biji puhui, muttta Parminder ei ollut kääntämässä sitä englanniksi. En ymmärtänyt mitään. Monet meistä länsimaalaisistasista olivat työn jälkeen aika väsyneitä ja näin monen pään nuokahtavan. Onneksi kukaan ei sentään kuorsannut. Didikin nukahteli muutaman kerran, mutta herätin hänet ennenkuin alkoi kuorsaamaan.
Nyt on parhaillaan Bandara meneillään Satsang Hallissa. En mennyt sinne selkäni takia. Päätin kävellä hetken ympäriinsä ja rentouttaa selkää. Olin jo menossa takaisin vanhainkotiin omaan huoneeseen, kun tapasin nuorehkon intialaisen naisen. Hän oli ollut kylässä vanhainkodissa jonkun luona ja tuli ulos. Tervehdin häntä ja hän tervehti minua. Sitten hän rupesi juttelemaan kovin iloisesti ja tuttavallisesti. Hän kysyi, että olenko käynyt tuolla sairaalassa? Hän kertoi, että on töissä siellä ja pyysi minua mukaani katsomaan paikkoja. Höh! Vähän ihmettelin. Lopulta tajusin, että hän oli huomannut minun klenkkaavan ja tarjosi minulle sairaalan palveluksia. Kävelimme sairaalaan ja hän jutteli minulle ummet ja lammet. Ikävä kyllä unohdin hänen nimensä. Olikohan se Patma tai jotain?
Saavuimme Ayerveda-sairaalaan ja muistinkin, että olin viisi vuotta sitten sen avajaisissa. Olin vähän ihmetellyt sen metodeja. Siellä oli näytillä silloin potilas, joka sai jotain ihmeellistä hoitoa. Mies makasi laverilla ja hänen päänsä yläpuolella oli joku kippo, josta tippui otsalle jotain nestettä. Ehkä öljyä. Minusta se näytti kidustusmenetelmältä. Mutta se oli jotain hoitoa. Patma näytti minulle taas kaikki paikat ja muistinkin ne hyvin. Hetken kuluttua kuulimme "tohtorin" tulevan. Pääsin heti hänen vastaanottohuoneeseensa. Hän kysyi, mikä minua vaivaa ja minä kerroin. Tilanne oli jotenkin eriskummallinen. Miten minä siihen jouduin yhtäkkiä, intialaisen ayerveda-lääkärin vastaanotolle?
Kerroin, että selkä on vaivannut aikaisemminkin, kun en vielä ollut näin lihava. Hän puhui minulle pitkään. En ymmärtänyt puoliakaan. Intialainen englanti on joskus aika vaikeaa. Sen verrran ymmärsin, että hän käski minun tehdä vähemmän raskasta työtä nyt ja varoa kylmää. Täällä on helppo varoa kylmää, koska koko ajan on hiki niskassa ja yölläkin suomalaisen kesäpäivän lämpö. Hän sanoi minulle, että miksi en kuuntele kehoni viestejä. Sanoin, että tunnen itseni laiskaksi jos en tee sitä sun tätä. Hän käski kuunnella kehoa ja luovuttaa. Voin saada pahaa aikaan kehossani jos jatkan rasittamista. Olen nyt vähän ymmällä.
Huomenna minulla on iltapäivällä kello 16.00 aika ayerveda-hoitoon. Patma antaa hierontaa ja ja yrttihöyryä. Nyt jännittää kovasti.
Tästä päiväkirjasta on jäänyt väliin kokonaan jutut Delhistä ja Agrasta. Kirjoitin jotain, mutta onnistuin kadottamaan sen jonnekin bitti-avaruuteen. Toisaalta se ei ollut mitenkään mielenkiintoista. Delhi on Delhi, aina samanlainen. Silmiä kirvelee savusumu vai mikä lie saastesumu. Välillä minulla on tunne siellä, että olen jossain maailmanlopun maisemissa. Se on niin uskomattoman nuhjuista. Toisaalta silmä tottuu siihenkin. Agraan oli rankka ajomatka pienellä autolla. Sain jo siinä selän huonoksi. Taj Mahal oli tosi kaunis ja upea, mutta ei oikein jaksanut kiinnostaa. Lämpöä oli yli 35 astetta celsiusta. Lamaannuin täysin, enkä jaksanut mitään. Etsin vain jostain varjoa ja istuskelin siellä. Kävelin pikkuisen siinä ala-tasanteella, mutta en jaksanut kiivetä minnekään. Didikään ei sitten viitsinyt. Noin kuuma ei sovi minulle. Kyllä Suomessa on ihanaa!
Taj Mahal on siis nähty. Ei tarvitse mennä enää, enkä mene. Hauskinta Agrassa oli, kun ajelimme niillä pienillä kulkuneuvoilla, joita sanotaan otoiksi. En tiedä miten se kirjoitetaan, mutta suurin piirtein "otoo" se lausutaan. Se on todella kätevä kulkuväline ja toimii kaasulla. Hurahutimme muutamat kujat ja kadut sellaisella. Kivaa!
Se ei sitten ollutkaan niin kivaa, kun opas vei meidät pieneen tehtaaseen, jossa valmistettiin marmorista kaikenlaisia koriste-esineitä. Jouduimme taas samanlaiseen hankalaan tilanteeseen, kuin viime kerralla Delhissä. Rupeavat myymään ja myymään ja ovat melkein vihaisia, kun ei osteta. Didi sanoi melko jämäkästi, että emme osta mitään. Sitten hän kuitenkin meni katselemaan jotain pientä mandalaa. Heti kun madame jää yksin, madamea aletaan mielistellä. Tunsin jo tämän tempun. Miehen ääni muuttui lempeäksi ja hän kuiski minulle. Hän kehuskeli ja liehitteli minua kaikin tavoin. Voi että huvitti! Osasin jo tämän leikin. Lopulta kyllä ostinkin jotain pientä tytöille.
Nyt kello alkaa lähetä nukkumaanmenoaikaa. Uni on tarpeen täällä. Ja huomennahan on se lääkärinhoitokin auts!
Kommentit