Kävimme Mustikka-koirulin kanssa lenkillä juuri ennen auringonlaskua. (Noloa tunnustaa, että lenkit eivät ole mitään ekoilua, koska ajan metsänreunaan autolla. Metsä on sen verran kaukana, että en jaksa linkuttaa sinne ja takaisin.) Pysäköin auton metsän reunaan ja astuin ulos autosta. Aurinko paistoi vielä ja pienet koivut näyttivät kauniilta - erikoisen keltaisilta. Kuulin ihanaa, tuttua helinää puiden latvoista. Parvi pyrstötiaisia!

Pyrstikset ilahduttavat minua aina silloin tällöin lenkillä. Nyt en ole nähnyt niitä vähään aikaan. Havainto oli mukava!

Mustikka ei pikkulinnuista piittaa. Sen täytyy olla kanalintu, jonka voi ajaa puuhun ja haukkua sitten puun alla. Sitä tapahtuu joskun meidän lenkillä. Minua harmittaa, kun se räksyttää vaikka kuinka kauan puun alla. Joskus lintu on jo aikaa sitten häippässyt pois, mutta Mustikka vain räkyttää. Toruakaan en voi, koska Mustikka on haukkuva lintukoira. Se on sen työtä. Mustikka on Pojan metsästyskaveri. Huh!

Mutta pyrstikset olivat kivoja. Toivottavasti näen niitä taas pian!