Eräs sukulaistäti tässä jokin aika sitten oli huolissaan minusta. Hän sanoi, että eristäydyn tänne "maalle".  Sanoi, että pitäisi harrastaa jotain ja käydä ihmisten ilmoilla. Ei saa olla erakko!  Minä otin Nurmijärven kansalaisopisto Jukolan ohjelman käteeni siltä istumalta ja tutkiskelin sitä.

Löysin sieltä mukavia kursseja. Mm. Pilatesta. Huomasin, että sinne oli perustettu pari uutta ryhmääkin, koska se on niin suosittua. Naapurin rouvakin on jo pari vuotta käynyt Pilateksessa ja kehunut sitä ihanaksi. Ilmoitin itseni netin kautta kurssille ja pääsin 8:nelle varapaikalle. Senhän arvasi, että siitä ei kuulu sitten sen enempää, Eikä kuulunut.

Ilmoitin itseni myös ilmaiselle luennolle, jossa käsitellään sukututkimusta tietotekniikkaa avuksi käyttäen. Omat sukututkimukseni ovat jääneet vähäksi aikaa tauolle. Ajattelin elvyttää sitä taas. Luento oli tänään.

Siellä ei ollut mitään, mitä en jo tietäisi! Olen kolunnut kaikki ne linkit moneen kertaan läpi, joita siellä tutkiskelimme. Mutta kertaushan on tärkeää kaikessa. Ehkä sain taas kipinän ryhtyä tekemään tutkimuksiani. Kesän aikana sain joitakin uusia tietoja eräältä sukulaiselta. Juttu luisti mukavasti tätini hautajaisissa ja taas tuli tiedonmuruja juuristani. Enoani haastattelen aina, kun tapaan hänet. Häntä taitaa jo vähän kyllästyttää uteliaisuuteni.

No nyt olen siis käynyt "tuulettumassa ihmisten ilmoilla".

Luennon jälkeen menin läheiseen markettiin ostoksille. Piti ostaa Mustikalle ruokaa. Tulihan siinä kerättyä kärryihin jotain muutakin, mutta onneksi ei hirveitä määriä. Kassalla sitten huomasin, että minulla ei olekaan lompakko mukana! Tosi noloa!

Olin lähtiessä kiireissäni sujauttanut reppuuni väärän lompakon, jossa on vain Englannin puntia. Huh! Ja minun oli tarkoitus käydä tankkaamassa autokin. Onneksi bensa riitti takaisin kotiin.

Olihan tämä ilta aika turha reissu. Luennolta ei irtoa mitään uutta ja kauppaan jää Mustikan lihasapuskat. Kassa, nuori neitonen, joutui palauttamaan kaikki keräämäni tavarat takaisin hyllyille. Hän kyllä vakuutti minulle, että ei se mitään, ei siitä ole vaivaa. Olisin ehkä juuri ja juuri ehtinyt käydä kotona hakemassa rahat, mutta ei huvittanut ajaa tyhjällä tankilla. Tankkaamiseenkin olisi mennyt aikaa.

Parasta tässä illassa oli mahtava vähän-yli-puoli-kuu. Ajaessani peltomaisemien läpi pimeässä, kuu loisti ihanasti! Ja kuun lähellä oli planeetta. Se täytyy tarkistaa, että mikä planeetta. Ehkä Mars, ehkä Jupiter...

Täällä maaseudulla ei ole niin paljon valosaastetta kuin kaupungissa. Taivas oli kaunis! Taidan olla vähän erakko.