Palasimme kotiin mökiltä iltasella. Ajattelin, että Mustikka-koiruli tarvitsee vähän liikuntaa oltuaan pitkään auton kyydissä. Se ilahtui kovasti, kun sanoin sille, että lähdetään metsään lenkille. Ajaa hurahutin autolla vähän matkan päähän metsätielle. (Ei siis mikään eko-lenkki.)

Mustikka hypähti heti autosta ulos, kun avasin oven. Jäin etsimään kaulapantaa. Se ei ollut edessä eikä takana. Olin siis unohtanut kaulapannan kotiin. Kello oli jo yli kymmenen, joten ajattelin, että voihan se juosta vapaanakin. Ei siellä ole muita koiria, eikä linnuillakaan ole enää pesintöjä. Sinne se juoksi metsätietä pitkin jo edelläni.

Kävelimme melkein kilometrin ihan rauhassa. Mustikka jäi aina odottelemaan minua, kun huusin sille että odota. Se osaa olla joskus oikein kiltti ja tottelevainen koira. Se nuuski varpuja vieressäni ja oli iloinen. Välillä se juoksi kovaa eteenpäin ja palasi taas luokseni. Juttelin sille mukavia. Ja meillä oli hauskaa.

Sitten se poikkesi tieltä metsään ja rupesi vimmatusti haukkumaan. Oli aika hämärää, enkä nähnyt mitä se haukkui. Kuulin omituisia ääniä metsästä. Mustikka räkytti ja räkytti. Äänet voimistuivat ja minua alkoi jo vähän pelottaa. Rupesin vilkuilemaan ympärilleni näkyykö esimerkiksi emokarhua jossain. Välillä äänet kuulostivat kissamaiselta uikutukselta. Olisiko siellä ilves? Ei se ainakaan karhunpentu ollut, koska se sähisi välillä. En nähnyt eläintä ollenkaan, mutta äkäinen se oli ja Mustikka kiihtyi siitä lisää.

Muistin kuinka muutama vuosi sitten Mustikka tappeli supikoiran kanssa aamuhämärissä meidän mökillä. Tämä oli kyllä nyt ihan varmasti supikoira! Muistan, kuinka kuulin sen äänen ja se kuulosti aivan karhulta. Nytkin tuli mieleen karhu, mutta välillä oli näitä marisevia ääniä ja sähinää. Supikoirat ovat hyvin agressiivisia. Riivatun supikoirat!

Huutelin äänekkäästi Mustikalle, että tulisi pois. Se kyllästyikin vihdoin ja lähti syvemmälle metsään. Huutelin sitä ja lähdin kävelemään takaisinpäin, autolle. Huutelin koko matkan ja viheltelin. Olin jo melkein autolla, kun huomasin, ettei Mustikka seurannutkaan minua. Se siitä kiltteydestä! Kuulin taas Mustikan haukuntaa, mutta nyt vähän kauempaa.

Kävelin taas takaisin metsätietä Mustikan äänen suuntaan. Se kuului hakkuuaukion luota pienen puron kohdalta. Mustikka seisoi vedessä ja eläin oli mennyt muoviputkeen, joka johdattaa veden tien alitse toiselle puolelle. Ympärillä oli suuria puskia ja tuskin näin Mustikkaa ojan pohjalla. Koko pusikko oli yhtä murinaa ja sähinää. Aivan kuin siellä olisi joku vähän suurempikin eläin. Mutta yksi vaivainen supikoira siellä vain ääntelehti. Oli jo aika pimeää. Taivas oli synkkien pilvien peitossa.

Huusin Mustikalle niin että koko metsä ja hakkuuaukio raikasi. Mustikka vain räkytti ja heilutti samalla häntäänsä innokkaasti. Ojaputkesta kuului murinaa ja sähinää. Minulla oli tulla itku. Mitä siinä nyt voisi tehdä? Yksin?

Mustikka ei kuunnellut komentojani yhtään. Se vilkaisi minua kyllä muutaman kerran. Heitin muutaman kivenmurikan supikoiran äänen suuntaan, mutta siitä seurasi vain lisää sähinää ja murinaa. Pelkäsin Mustikan puolesta. Tiedän, että se on hullunrohkea ja sille voi käydä huonosti. Mäyrä puri siltä kerran kirsun riekalaiksi, majava veisteli talttahampaillaan sen etujalasta nahkan palkeenkielelle niin, että luu pilkotti. Karhunkin perään se on juossut mökkiseudulla metsässä. Koskaan se ei pelkää. Se räkyttää.

Aina se on selviytynyt näistä taistoista. Poikani vetäisi sen hännästä mäyrän pesästä, kirsu riekaleina. Poika pelasti sen myös majavalta. Se olisi voinut hukkua, kun se yritti mennä majavan pesään. Karhun se ajoi itse tiehensä räkyttämällä ja poikani selvisi pelkällä säikähdyksellä. Aamuvarhaisen supikoiran mökillä Didi nuiji kuoliaaksi, koska se rupesi jo käymään Didinkin kimppuun. Ei mitenkään mukava tarina. Halvatun supikoirat, kun ovat tulleet tänne Suomeen! Ja niitä on paljon!

Nyt seisoin yksin metsänreunassa, hakkuuaukiolla, kuraisen puropahasen reunalla ja pelkäsin Mustikan puolesta. Miten ihmeessä saisin tämän kohtauksen loppumaan? Miten minä voisin nyt auttaa Mustikkaa? Ei minusta ollut siihen. Kännykkäkään ei ollut mukana. Nyt sitä olisi tarvittu. Miksei Didi tullut mukaan lenkille? Apua!!

En tiedä kauanko hätäilin siinä miettien mitä tehdä. Sitten päätin toimia ja lähdin autolle. Ajoin nopeasti takaisin kotiin ja kutsuin Didin apuun. Didi oli vihainen, ei minulle vaan supikoiralle. Hän lähti heti mukaani. Minä ajoin ja Didi huusi, että aja kovempaa. Didi, joka on yleensä hyvin rauhallinen kuski.

Didi otti otsalampun ja ison kalikan käteensä ja lähti juoksemaan kohti paikkaa, missä Mustikka haukkui. Onneksi se vielä haukkui ihan innokkaasti. Se ei ollut mitenkään loukkaantunut. Didi meni ojan pohjalle ja alkoi mätkiä. En tiedä mitä hän mätki, mutta äänekäs mäiske kuului. Supikoira oli siellä putkessa, joten ei siihen osunut. Didi huusi Mustikalle, että pois täältä ja Mustikka tuli luokseni häntä koipien välissä. En ehtinyt ottaa sitä kaulapannasta kiinni, kun se jo karkasi käsistäni ojaputken toiseen päähän. Sillä siunaamalla supikoira livahti sieltä pois ja juoksi pöheikköön. Mustikka perässä. Ja Didi kolmantena.

Jäin avuttomana seisomaan metsätielle ja seurasin tapahtumia. Aukio kasvaa miehenkorkuista "rentunruusua" ja näin välillä Didin hartiat ja kohollaan olevat kädet. Toisessa kädessä oli puukalikka. Mustikka räkytti. Didi huuteli minulle väliaikatietoja. Hän näki supikoiran, supikoira meni kuoppaan, Mustikka meni perässä. Nyt kuulin koiran haukuntaa niinkuin maan alta ja sieltähän se kuuluikin. Alkoi olla vaarallista.

Oli niin hämärää, päivä on selvästi lyhentynyt. Vapisin. Miten meidän Mustikan käy siellä supikoiran kolossa?

Didi veti Mustikan hännästä ja selästä ulos kolosta ja sai sen kiinni. Sieltä pöheiköstä he tulivat kompuroiden yhdessä takaisin tielle. Mustikka oli vielä aivan kiihdyksissä. Meillä ei ollut kaulapantaa mukana, joten kannoimme Mustikan vuorotellen autolle. Me olimme kaikki kolme ihan kuraisia.

Mustikalta lähti taas kirsusta palanen. Kotona se söi suuren kipollisen ruokaa ja meni jotenkin nolon näköisenä omaan petiinsä nukkumaan.

Mistä ihmeestä se on saanut nämä geeninsä ja hullunrohkeuden? Sen emo oli pohjanpystykorva ja isä Suomen pystykorvan ja Norjan hirvikoiran sekoitus. Eihän ne ole mitään luolakoiria. Jostain syystä Mustikan täytyy aina tunkea kirsunsa luoliin ja koloihin.

Onneksi selvittiin taas tästäkin. Se kesti aika pitkään koko touhu. Vapisen vieläkin.