Terveisiä Garbsen'ista, Saksasta. Matka on sujunut hyvin. Laivalla ei tanssahdeltu, vaan nökötettiin hytissä ja katseltiin läppäriltä leffaa. Oltiin väsyneitä.

Aamulla Tukholmassa oli kaunis ilma ja noin 17 astetta. Ajomatka meni sujuvasti kauniissa säässä läpi Ruotsin ja Tanskan. Loppumatkasta vähän pilvistyi ja melkein satoikin. Olimme Saksassa Heiligen Haven'issa noin kahdeksalta. Ajoimme ensimmäisen näkemämme pikkuisen hotellin pihaan ja heti tärppäsi. Hotelli oli mukava. Illalla kävin pihalla vähän sauhuttelemassa ja juttelin pitkään hotellin omistajatteren kanssa. Hän puhui onneksi englantia. Hänellä oli kaksi isoa valkoista villakoiraa, jotka tykästyivät minuun ja minä heihin. Isomman koiran nimi oli Oskar. Oskar halusi kovasti halia minun kanssani.

Omistaja sanoi, että hänen hotellinsa on koiraystävällinen ja useimmat heidän asiakkaistaan tulee sinne koiran kanssa. Tuli yhtäkkiä kovasti ikävä Mustikkaa. Mutta Mustikalla on kaikki hyvin siellä kotosuomessa.

Tänään ajaa hurautimme Tänne Garbsen'iin, joka on lähellä Hannoveria. "Keule" eli Didin veli jo odottelikin meitä Marlis'in kanssa. Anette tuli vähän myöhemmin töistä. Meillä on ollut mukava sukukokous. Pian lähdemme ulos syömään.

Pieni ongelma oli, kun Anette kertoi, että heillä ei ole nyt internettiä. Oli pakko Didin kanssa kävellä tänne keskustaan internetkahvilaan. Emme muuten olisi viitsineet, mutta Poika soitti, että yksi firman lasku on ihan välttämättä maksettava heti. Maksoin sen ja päätin kirjata blogiin jotain. Ainakin tervehdyksen, että hengissä ollaan ja kaikki on hyvin.

Didi on tietysti toisella koneella laittamassa Hattrick-joukkuetta huomiseksi. Minä ajattelin asettaa pojat pelaamaan vasta huomenna, jos satutaan tulemaan takaisin tänne.

Täällä on kesäisen lämmintä. Asteita en osaa sanoa, mutta hiki tuli kun käveltiin kymmenen minuutin matka tänne. Aurinko paistoi iltapäivällä mukavasti Keulen pihalle. Saksassa on vielä kesä. Ovat tosin luvanneet viikonlopuksi sateita.

Terveisiä kaikille!