1216914.jpg

Siitä on nyt vähän yli vuosi, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Tarkoitus oli kirjoittaa vain lapsilleni ja ystävilleni Intian matkalta, koska olivat niin huolestuneita. Kirjoittaminen olikin niin kivaa, että jatkoin sitä palattuani Suomeen. Matkustanhan toki muutenkin aika paljon, joten Mummi maailmalla -blogi jatkuu. Tosin täällä on nyt paljon off topic- löpinää.

Lauantaina oli Itsenäisyyspäivä. Mieleeni putkahti viime vuosi. Kirjoitin silloin tänne seuraavaa:

"Eilen oli Itsenäisyyspäivä Suomessa. Onnea 90-vuotias Suomi! Itse juhlistin sitä täällä sytyttäen kaksi sinivalkoista kynttilää ruokapöytäämme klo 18.00 täkäläistä aikaa (= 3 ja puoli tuntia eteenpäin Suomen ajasta). Kukaan ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Meitä on täällä tällä hetkellä monia eri kansallisuuksia, että tunsin itseni kovin pieneksi ja Suomen pieneksi maailmankartalla. Seisoskelin hetken aikaa ruokapöydän lähettyvillä ja tuijotin Suomi-kynttilöitä. Kenellekään ei sanonut mitään se, että kaksi sinivalkoista kynttilää palaa pöydällä. Vain minun ajatukseni kävivät siellä kaukana Pohjolassa. Ympärilläni kuulin erilaisia kieliä puhuttavan: saksaa, englantia, ranskaa, italiaa, kroatiaa, sloveniaa, romaniaa yms, mutta ei suomea, eikä ruotsia."

Muistan tarkkaan miltä tuntui silloin. Meitä oli noin 200 henkeä töissä ashramissa. Se oli niin suuri joukko, että emme mahtuneet ruokasaliin syömään. Ruokailu oli järjestetty vanhainkodin nurkalle suureen telttaan. Vanhainkotia laajennettiin ja olimme keskellä rakennustelineitä. Ruohikko allamme muuttui pikkuhiljaa kuraiseksi. Chappatin tekijöillä oli oma nurkkauksensa, jossa he paistoivat chappateja tynnyreissä.

Ruokailu oli aikamoista hälinää. Voisi melkein sanoa, että kaukana henkisyydestä, spirituaalisuudesta. Ihmiset olivat työvaatteissa, useimmilla valkoista maalia vaatteissaan. Monet söivät nopeasti ja jatkoivat taas töihinsä. Töitä tehtiin yötä myöten. Minäkin yritin parhaani, vaikka podin pahoja selkävaivoja. Nappailin monta kertaa päivässä homeopaatin määräämiä nuppineulanpään kokoisia pillereitä ja kävin joka toinen päivä ottamassa pistoksen mahaan. Oli se outoa.

Laitoin kynttilät pöydälle itsenäisyyspäivänä. Tuijotin niitä yksikseni ja mieli kävi kaukana Suomessa. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota kynttilöihini. Oli se orpo tilanne! Vietin yksinäni isänmaallisen hetken. Sitten tuli Peter syömään. Hän huomasi kynttilät ja sanoi siitä minulle. Mutta hänen vaimonsa onkin suomalainen, siksi Peter tiesi asiasta. Vaimo ei ollut silloin Intiassa, vaan kotonaan Itävallassa pienen vauvan kanssa. Olin iloinen, kun Peter muisti Suomen juhlapäivän.

Ruokailun jälkeen kynttilät sammutettiin ja jätin ne sinne pöydälle. Seuraavana päivänä niistä oli kovasti hyötyä. Tuli taas sähkökatko juuri iltaruokailun aikaan. Teltassa oli melko pimeää. Minun sinivalkoiset kynttiläni sytytettiin ja väki näki ottaa ruokaa peltilautasilleen.

Sellaista oli vuosi sitten tähän aikaan.
1473257.jpg

1473266.jpg

Lintusia Intiassa.