"Tyttöni on kuin pikkuinen kukka
mustikkasilmä, mansikkasuu

auringonpaistetta pellavatukka
linnunlaulua kaikki muu"

Onnea pikkuiseni. Tänään on syntymäpäiväsi. Yritin soittaa päivällä, mutta et päässyt puhelimeen. Jätin vain viestin vastaajaan. En kehdannut laulaa, kun seisoin koulun pihalla odottamassa sisaresi esikoista esikoulusta. Kaikki olisivat kuulleet raakkumiseni.

Tuota alussa olevaa runoa lausuin sinulle, kun olit aivan pieni vauva. Kirjoitin sen lempivärilläsi, huomasithan. En tieda mistä sen olen oppinut, mutta se sopi sinulle. Tosin sinun hiuksesi olivat punertavat syntyessäsi, mutta muuttuivat sitten ihan valkoisiksi. Olit erikoisen vaaleatukkainen vielä murrosikään asti, jolloin salaa äidiltä värjäsit ne MUSTIKSI. Isäsi ja minä olimme kauhuissamme! Onneksi sitä kesti vain jonkin aikaa ja palasit taas "blondiksi".

Sinä synnyit perheeseemme "Ilon Tuojaksi". Sillä nimellä me kutsuimme sinua. Sinun mummisi, minun äitini, nukkui pois samana aamuna, kun sinä tulit kotiin. Suruja oli ollut muutenkin perheellämme. Sinä toit ilon ja uuden alun meille kaikille. Isosiskosi oli innoissaan, kun sai pikkusiskon ja veljesikin hali sinua mielellään. Isosisko oli päättänyt luopua tutista ja antaa sen sinulle. Häntä vähän harmitti, kun et huolinutkaan sitä. Et tainnut koskaan välittää tutista kovinkaan paljon.

Suoritit koulusi hienosti ja sait valkolakin, joka taitaa muuten olla minulla täällä. Koulun jälkeen hait paikkaasi ja kokeilit erilaisia juttuja, mutta mikään ei oikein kiinnostanut. Isäsi kanssa vähän huolestuimme, kun lopetit monet kunnolliset opiskelut kesken.

Löytyihän se paikka kuitenkin! Salaa muutit paikkakuntaa ja olit opiskellut jo jonkin aikaan, ennenkuin kerroit mistä on kysymys. Sinusta tuli tekstiili-artesaani! Se on hieno ala ja sinusta on tullut taitava. Kangaspuut ovat tietysti vähän hankalat, kun asuu postimerkin kokoisessa asunnossa, mutta eiköhän niille paikka löydetä. Sitten saat louskuttaa jossain työpajassa rauhassa niitä ihania töitäsi. Minä olen ylpeä sinusta!

Sinä olet minun reissukaverini. Me olemme tehneet monia kivoja matkoja yhdessä. Viimeksi olimme veljesi luona Oxfordissa. Olen huomannut, että olet aikamoinen museohai. Sain luuhata kanssasi Oxfordin ja Lontoon museot. Matkan jälkeen jatkoit reissuasi Espanjaan. Arvaan, että olet käynyt siellä läpi museon poikineen. Ainakin el Pradossa kävit, koska opiskelit minun Prado-kirjaani. Sinusta on tullut taiteen tuntija ja sinun kanssasi on mukava jutustella taiteesta.

Odotan kovasti, että voimme juoda cappuccinot ja syödä kakkua syntymäpäiväsi kunniaksi. Sitä paitsi kaipaisin viherpeukaloasi täällä meidän puutarhassa. Laitetaan taas yhdessä jotain kivaa kasvamaan.

Onnen lintu lentää sinun luoksesi, pikkuinen tyttöni!