Tänään on kotona vähän kireä ilmapiiri. Ei tavallista.
    Olen käynyt viime viikon loppupuolelta Esikoisen kolmea lasta hoitamassa, kun heillä kävi kurja juttu. Lastenhoitaja lähti pois kesken kaiken ja perhe on nyt aika pulassa. Koska asun täällä "landella", en pääse aamuisin kovin aikaisin hommiin. Aamuisin on hirveät ruuhkat kehä ykkösen kohdalla. Sovittiin, että vävy menee myöhemmin töihin ja minä voin mennä puoli kymmeneksi mummittelemaan. Sujuu aivan mainiosti.

Minähän en ole vielä eläkkeellä, joten töitäkin olisi. Ne täytyy tehdä sitten joko illalla tai viikonloppuisin. Onneksi vähensin jo muutama vuosi sitten töitäni ja siirsin konttorin kotiini. Kultakaivos tämä bisnes ei ole, mutta kaikki on kotiin päin.

Puutarha on nyt jäänyt kokonaan hoitamatta. Didi pani kasvimaalle vähän perunaa yhtenä päivänä ja itse kylvin tiistai-iltana tilliä. Siinä se! Kaikki muu on rempallaan, mutta katson, että tyttären lapset ovat tärkeämpiä. Itse asiassa nautin kovasti, kun saan olla heidän kanssaan.

Vähän ottaa selkään ja lonkkaan tämä uusi päivähomma. En jaksa enää samalla tavalla, kuin silloin nuorena. Samaa touhuahan se oli omienkin lasten kanssa. Taitaa olla taas kilo pudonnut viikon aikana, kun kävelen niin paljon. Haen Kakkosen kerhosta Kolmosen kanssa. Sitten kävellään eskariin ja haetaan Ykkönen. Vähän aikaa leikitään leikkikentällä. Eväitäkin kannan mukanani. Sitten kävelen kotiin kaikkien kolmen kanssa.

Esikoisen asunnossa on portaat, jotka ovat hankalat minulle päivän mittaan, varsinkin jos joudun kantamaan Kolmosta. Sohvalle en uskalla mennä istumaan, koska pelkään, etten pääse siitä ylös. Mutta tämäkin kaikki on ihan OK.

Tänään lapset olivat vähän hankalia, mutta sekin menetteli. Pitää muistaa olla itse rauhallinen ja viedä päivä reippaasti läpi. Niin se menikin.

Kotiin tullessa Didi kertoi innostuneesti, että Brünikin pääsee tulemaan kesällä Suomeen heinäkuussa. Silloin pimahdin! Grrrrrr....

Jo viime kesänä sanoin Didille, että vuoden 2008 kesällä haluan viettää lastenlasten ja Esikoisen kanssa koko heinäkuun rauhassa mökillä. Olen toitottanut asiaa pitkin vuotta Didille ja koko Saksan suvulle ja Pariisissa asuvalle Didin siskolle. No nyt kävikin niin, että Esikoinen ei voikaan viettää koko heinäkuuta kanssani työnsä takia. Mutta lupasin hänelle, että otan lapset kanssani mökille ja hoidan heidät. Muuten he olisivatkin vähän pulassa. Olen nautiskellut ajatuksella jo pitkään, että olen pikkuisten kanssa ihan oikea Mummi mökillä. Tarkkailemme lintuja, saunomme ja uimme, sadepäivänä luemme ja askartelemme. Kuopukseni, Poika ja Miniä käyvät siellä ja Mustikka nauttii olostaan.

Nyt olen jo luvannut aikaisemmin, että Didin tytär saa tulla sinne ystävänsä kanssa muutamaksi päiväksi heinäkuun alussa. Lena on tervetullut. Hänhän on tytärpuoleni. Hommasin hänelle, ystävälleen ja Kuopukselle liput Björkin konserttiin, että saavat käydä yhdessä Helsingissä käydessään. Ainakin Kuopus oli innostunut.

Sitten ilmaantui Pariisin siskon toive päästä myös heinäkuussa Lenan kanssa meille. OK. Marlis on tervetullut, mutta olisin toivonut, että hän tulisi silloin, kun minä olen itse kotona. Marlis tulee nyt myös muutamaksi päiväksi mökille käymään. Ihan kiva, mutta aion silti keskittyä lapsenlasten hoitoon.

Tänään sitten tuli kuvioihin Brüni. Hän ei ole sukulainen, mutta toki hyvä ystävä Teneriffalta. Jotenkin rupesin jo pelkäämään, että meille tulee joka päivä pitempi ja pitempi vieraslista ja suutuin. Olin niin vietävän väsynytkin. Lonkkaa särki.

Didi loukkaantui kovasti. Ymmärrän häntä. Didi asuu vieraassa maassa ja iloitsee aina, kun joku omainen tai maanmies tulee tänne Pohjolan perukoille käymään. Minä vaan en jaksa sitä kyläilyä aina. Olen oppinut jo nuorena vanhan sanonnan: "Kaloilla ja vierailla on yksi yhteinen ominaisuus. Molemmat alkavat haista kolmen päivän jälkeen." Usein saksalaiset tulevat ja valloittavat koko talon. He viipyvät ainakin viikon tai kaksi. Väsyttää...

Kiukuttaa, kiukuttaa, kiukuttaa...