Meillä on molemmilla, Didillä ja minulla, vuorokauden rytmi täysin sekaisin. Didi menee alkuillasta nukkumaan ja herää yöllä hääräilemään. Minä olin tautinen ja nukuin paljon. Nyt olen minäkin öisin pystyssä. Olen kuitenkin väsynyt, enkä saa käytettyä öistä aikaa mitenkään hyödyksi. Didi sentään tekee töitänsä.

Eilen yritin saada unenpäästä kiinni ja pakotin itseni sänkyyn. Ei se onnistunut. Koko kroppa oli jotenkin jännittynyt ja kaikki äänet häiritsivät. Mustikka nuoleskeli itseään, Didi näpytteli jotain tekstiä, taisi sadekin ropista. Kaikki äänet kuulostivat erityisen äänekkäiltä. Ei auttanut muu kuin nousta taas ja tehdä jotain korvikeaskartelua. Pyysin Didiä "hiippailemaan".

Meillä on yhteinen salainen leikki: hiippailu.Se tarkoittaa, että hiippailemme pimeässä mahdollisimman hiljaa. Kukaan ei saa huomata eikä kuulla. Mustikka yleensä tulee katsomaan pää kallellaan, että mitä ne tekevät. Joskus se haluaa tulla mukaan leikkiin. Sitten me hiippailemme hiljaa, peräkanaa, kunnes purskahdamme suureen nauruun.

Minä olen tämän hiippailuleikin keksinyt joskus unettomana yönä. Idean löysin lapsuudesta. Meitä oli 4 lasta. Muistan kuinka me lapset joskus hiippailimme yöllä.  Yleensä se oli joululoman aikaan. Lähdimme hiljaa lastenhuoneesta olohuoneeseen. Meidän oli kuljettava isän ja äidin ohi. Heitä ei saanut herättää. Olohuoneessa oli ihana joulukuusen tuoksu ja jostain löytyi aina jotain namua. Nappasimme namut ja hiippailimme takaisin sänkyihimme. En muista, että isä ja äiti olisi koskaan huomannut mitään. Tai sitten he antoivat meidän hiippailla hiippailumme.

Toivottavasti saamme unirytmimme Didin kanssa takaisin. Ainakin nyt Didi kuorsaa autuaasti. Saisinkohan minäkin jo unta? Jospas hiippailisin sänkyyn. Hyvää yötä.