Tänään lähdetään taas reissuun kohti Saksaa. Ensin laivalla Tukholmaan ja sieltä Ruotsin ja Tanskan läpi. Meitä odotellaan jo Garbsen'issa, lähellä Hannoveria.

Oikeastaan ihanaa lähteä! Siitä on vierähtänyt yli vuosi, kun olemme viimeksi olleet Didin kanssa yhdessä Saksassa. Viimeksi Timon ja Mashan häissä viime kesänä. Viime vuoden Intian matka vei sen verran aikaa, ettemme käyneet Saksassa toistamiseen.

Olen ollut viime aikoina niin puhki ja läkähdyksissä, miltei burn-outissa, että tarvitsen lomaa ja rakkaiden sukulaisten tapaamista. Eilen illalla oli viimeksi kaamea paniikkiolo. Pankin käyttäjätunnusluku oli hukassa ja viimehetken työ oli kesken. Sain sentään työn valmiiksi, mutta pankinjohtajan puhelua vielä tässä odottelen, että saan laskut maksettua ennen lähtöä. Ehdin nippanappa maksaa laskut ennen kuin täytyy lähteä.

Tavarat ovat vielä pakkaamatta. Äkkiähän nuo viskaa kapsäkkiin. Osa vaatteista on tosin vielä märkänä. Pesin niitä eilen kaiken hössäkän keskellä. Täytyy varmaan käyttää kuivausrumpua. Kerrankin se on tarpeen.

Pian, ihan kohta, pääsen tästä ruletista! Saan nauttia Didin kanssa olosta. Eihän sitä tiedä, vaikka tanssahtaisimme tänä iltana laivalla. Ehkä se onnistuu vielä tällä lonkalla ja selällä. Toivottavasti tämä flunssantunne ei pahene.

Heisulivei kaikille!