Menneenä viikonloppuna oli Birdlife'n ties monenenko kerran järjestämä pihabongaus. Tarkoituksena on tarkkailla pihan lintuja tunnin ajan ja ilmoittaa havaitsemansa linnut Birdlifeen.

Huonostipa sain bongattua omalla pihalla. Lauantaina en ehtinyt tehdä tarkkailua ennen hämärtymistä (sattuneesta syntymäpäiväsyystä Cool). Päätin sitten tarkkailla sunnuntaina. Iltapäivään meni silloinkin.

Aloitin klo 13.30 tuijottamaan lintujen ruokintapaikkaani. Olin edellisenä iltana täyttänyt "ruokamökin" ja laittanut mustarastaillekin kippoon muutaman rusinan. Ensimmäinen havaintoni oli harakka, joka ei ole niin kovin toivottu meidän pihalla. Hätistelin sen pois. Sitten käväisi sinitiainen nakertamassa talipalloja. Mustarastas norkoili lähistöllä, mutta se taisi nähdä minut ja lensi muutaman kerran karkuun. Uskalsi se kuitenkin käydä nokkimassa siemeniä, mutta ei rusinoita. Laskin yhtaikaa 5 talitiaista syömässä siemeniä. Aikaisemmin niitä on ollut paljon enemmän. Rupesin palelemaan ja siirryin sisätiloihin. Työhuoneeni ikkunasta näin yhden variksen lentävän pihan yli.

Vaivaiset 5 lajia! Ilmoitin tuloksen kuitenkin Birdlifelle.

Linnut ovat kovasti vähentyneet pihaltamme viime aikoina. Aikaisemmin oli viherpeippoja valtavasti. Tosin tähän aikaan talvesta niiden on parempi olla etelämmässä. Käpytikka loisti poissaolollaan ja ne muutamat pikkuvarpuset. Liekö syynä tähän lintujen katoon rakennustyömaa noin kolmensadan metrin päässä meiltä?

No, kyllä ne lintuset tulevat taas keväällä. Olen varma siitä. Nyt oli näin.