Terveisiä mökiltä! Täällä on ihanaa! Tulimme kolmen pikkuihmisen, Ykkösen, Kakkosen ja Kolmosen, kanssa tänne eilen illansuussa. Mustikka-koiruli on pikkuisen mustasukkainen, kun mummi hoitaa "liikaa" lapsukaisia. Välillä täytyy helliä häntäkin.

Kotoa lähtiessä on sateista ja harmaata. Perillä mökillä oli kaunis aurinkoinen ilta. Tarkastimme lasten kanssa tilukset ja ensimmäistä kertaa näimme uuden huussin, jonka teetätin viime vuoden puolella. Se on hieno kompostoiva puucee.

Illalla lapset valvoivat aika myöhään. Kaikki kolme menivät sievästi lopulta nukkumaan vierashuoneen sivustavedettävään. Mummi joutui valvomaan pitkään yöhön, koska piti ihan pikkuisen vielä pitää takassa tulta ja vahtia sitä. Didi kuorsasi jo melko aikaisin.

Yöllä oli loistava lintukonsertti metsässä! Tunnistin ainakin laulurastaan ja punarinnan. Oman lisäyksensä antoivat kuikan huuto kaukaa ja härkälintujen kaamea äännähtely.

Yhdessä pöntössä näyttää olevan pesintä. Toinen pönttö taitaa olla tyhjä. Mahdollisesti sieltä on jo poikaset lähteneet.

Nettiyhteys on aika hidas ja lapsoset hyörivät ympärillä. Hankalaa antaa raporttia täältä. Nyt täytyy laittaa lounasta pikkuihmisille. Kolmonen menee sitten päiväunille. Silloin on hyvä hetki tiskata kuistilla.

Kivaa pikku puuhastelua tämä mökkeily. Aurinko paistaa taas. Aamulla satoi vettä. Tänään teemme jotain mukavaa ulkona.

Hyvää juhannuksen alkua kaikille!