Olin tänään monta tuntia hoitamassa juoksevia asioita naapurikaupungissa. Tulin juuri kotiin ja mitä näinkää! Orava istuu versotuslaatikossa ja napostelee verson alkuja suupielet multaisina! Voi voi! Luulin oravaa ensin Jopi Jalkapuoleksi (joka on yhä hyvissä voimissa ja on suosikkini), mutta Jopilla on vielä korvissa tupsut. Tällä ei enää ole ja tämä on melko pulska. Saakoot nyt nimekseen Rohmu!

Rohmu söi siis auringonkukan versoni! Plääh!

Kymmenen kiloa laihempana palasin kotiin ja pari kiloa on mennyt vielä sen jälkeen. Olen pysynyt elävän ravinnon syöjänä enkä ole käyttänyt suolaa ja sokeria. Olen tullut energisemmäksi ja kirjoittelu jää vähiin. Nyt on puutarhassa paljon puuhaa. Täytyy kasvattaa ruokaa! Salaattia, kesäkurpitsaa, selleriä, persiljaa, korianteria, tilliä, pinaattia yms.

Tänään hommailin hissukseen puutarhassa. Täytyy varoa, ettei selkä kipeydy, eikä lonkka. Tuli hiki ja vähän nälkä. Ajattelin, että en viitsisi vielä ruveta laittamaan jokapäiväistä salaattiani. Muistin, että ostin muutama päivä sitten uuden tehosekoittimen. Sellaisen halvan ja aika pienen. Näin niinkuin aluksi.

Tutkiskelin tehosekoitinta ja katsastin, mitä aineksia meiltä löytyy. Löytyi kolme banaania ja muutama kotimainen mansikka. Olin ostanut ensimmäisiä suomalaisia mansikoita hirveään hintaan ja sitten niitä ei raaskittu syödä kaikkia. Todella hyviä ja kypsiä mansikoita. Laitoin banaanit ja mansikat tehosekoittimen kannuun ja vielä pari kuivattua viikunaa. Lisäsin lorauksen sokeroimatonta karpalomehua ja annoin koneen pauhata.

Tulipas mukavan makuinen smoothie! Joimme sen Didin kanssa sievistä pikku laseista skoolaten. Se oli melkoisen makeaa. Olen nyt niin tottunut pois makeasta, että juoma oli ehkä vähän liiankin makeaa. Siis ensi kerralla lisää karpalomehua.

Smoothie antoi taas potkua ja jaksoin mennä takaisin puutarhaan kuopsuttelemaan. Salaatin tein sitten vähän myöhemmin.

Lennamme huomenna lauantaina rohkeasti Detroitiin, vaikka se on vahan niinkuin kauemmas kotoa. Sielta pitaisi lentaa Pariisiin. Toistaiseksi lentoa ei ole peruttu. Jos se ei lahde, meidan taytyy jaada Detroitiin yoksi. Pidetaan peukkuja, etta paasemme jatkamaan samantien matkaa ja olemme sunnuntai-iltana kodeissamme.

Taalla Floridassa saa on nyt vahan epavakainen. Sateleekin valilla. Onneksi taalla ei ole vulkano-tuhkaa, niinkuin Euroopassa. Kylla nyt tempun tekivat nuo islantilaiset! Tanaan luin eraan ystavan Facebook-paivityksen, joka oli todella osuva: WE WANT CASH, NOT ASH!

Myohaan iltapaivalla kavin H-wave terapiassa ja sen jalkeen Theragem-terapiassa.  Ne olivatkin viimeiset hoidot. Ihan haikealta tuntuu. Huomenna on illalla viela yksi lymfahieronta. Se on sitten siina.

Terapioiden jalkeen kavin sairaanhoitajan luona Minian kanssa. Han otti taas dark field -verikokeen ja analysoi sita. Minialla oli kaikki paremmin kuin alussa. Minulla oli edelleen solupallot yhdessa, eika irrallaan. Se tarkoittaa, etta olen syonyt sokeria. Oli pakko tunnustaa hoitajalle, etta soin aamupuuron kanssa mustikoita ja kaksi mansikkaa. Olen ollut tuhma! Minulta oli hedelmat kielletty. :-(

Aika outoa oli, etta verenpaineeni oli liian alhainen! Nyt voin sitten lopettaa kaiken verenpainelaakityksen. Huomenna menen aamulla Anna Marian vastaanotolle ja kuulen muidenkin verikokeiden tulokset.

Enaa huominen ja sitten alkaa matka kohti kotia.

Minulla ei ollut muita terapioita kuin Theragem. En ole vielakaan paassyt perille miten se vaikuttaa, mutta Minia tykkaa siita kovasti. Siina on jotain kristallilamppuja. Makasin lammitetylla pedilla ja kristallivalot oli kohdistettu minuun. Melkein nukahdin, mutta en ihan. Hoito kestaa vain n. 20 min.

Olen joutunut muutaman kerran pesemaan pyykkia taalla. Vieraille tarkoitettu kone on jatkuvassa kaytossa ja on vahdattava, koska se vapautuu. Yhden koneellisen pesu maksaa 1,25 $. Pesuaineen saa ilmaiseksi. Se on nestemaista, jotain myrkytonta, luontoystavallista ja myos ihoystavallista.

Pesukoneen vieressa on pyykinkuivauskone. Amerikkalaiset kayttavat sita ahkerasti. Olen salaa vilkuillut, etta pyykki tulee taysin kuivaksi ja se on myos rypytonta. Amerikassa ei ripusteta pyykkeja naruille kuivumaan. Sen olen huomannut jo parikymmenta vuotta sitten. Kaikki kuivataan kuivausrummussa. Minullakin on kotona kuivausrumpu, mutta kaytan sita vain hatatilanteessa.

On vahan outoa taalla kayttaa konetta pyykin kuivatukseen, kun ulkona tuulessa vaatteet kuivuisi ilman energiaa hetkessa. Ei nay missaan pyykkinarua! Olen kuivattanut pyykkini sisalla, ripustellen niita vahan sinne tanne. Onneksi meidan olohuoneessa olevan saunakaapin vieressa on pienehko pyyhkeille tarkoitettu teline. Siihen mahtuu muutama T-paita mainiosti. Ja pyykit kuivuvat sisalla todella nopeasti! Lieneeko syy AC:ssa? (air conditioner)

Sonia heratti minut aamulla seitsemalta. Olin herannyt jo kuudelta, mutta nukahtanut valot paalla. Sonian koputtelun jalkeen nousin sangylle istumaan unisena ja tuli mieleen kouluajat. Nuokuin sangyn reunalla ainakin kaksikymmenta minuuttia. Vasta sitten jaksoin nousta pukeutumaan. Aamusuihku jai ottamatta, koska naapurihuoneen uusi asukas ehti ensin. En ole viela ehtinyt nahda hanta, mutta on kuulema britti.

Lahdin sitten kohti La Vidaa, jossa on laakareiden ja sairaanhoitajan vastaanottoja. Hitsi! Vaara paikka! Onneksi joku mies tuli vastaan ja kysyin oliko se "verenimu" (engl. blood draw) siella. Han sanoi, ettei ei ja sanoi vievansa minut Oasis'iin. Paasin golf-karrylla oikeaan verenimupaikkaan.

Ensimmaisella viikolla otettiin verikoe ja nyt viimeisella viikolla uusi koe. On janna nahda, miten arvot ovat muuttuneet. Ne olivat alussa melko hyvat. Olen lopettanut verenpainelaakkeiden ottamisen ja verenpaine on ollut silti normaali. Turvotus jaloissa on laskenut taysin.

"Kesaleiri" alkaa olla lopuillaan. Varailin tanaan viimeisia hoitoja. Torstaina on Anna Marian toinen tapaaminen. Anna Maria ja Brian ovat paikan "pomoja". Molemmat pitivat tanaan mielenkiintoiset luennot. Ihmeekseni olen huomannut, etta olen ruvennut tekemaan kysymyksia luennolla, jos joku asia mietityttaa. Tanaan sitten kysyin Brianilta xylitolista ja lausuin sanan vahingossa taysin suomalaisittain. En tieda, mita han luuli ensin tarkoittavani, mutta ilme oli kauhistunut. Onneksi Minia korjasi lausumani sanan "ksailitoliksi". Kumma juttu, mutta en ollut laisinkaan nolostunut. Kuuntelin rauhallisena Brianin sepustuksen loppuun ja han todella selitti sen minulle.

Brian ei pida xylitolia hyvana. Se on sokeria, niinkuin vaahterasiirappi. Selitin, etta Suomessa annetaan pikku koululaisille xylitolipurkkaa hampaiden takia. Sen jalkeen han mumisi jotain, etta se on kompromissi. Se jai vaivaamaan mieltani, mita han tarkoitti. En kuitenkaan ehtinyt kysymaan enempaa, kun joku muu kysyi jo jotain muuta.

Amerikassa on helppoa olla. Kaikki ovat ystavallisia ja hymyilevaisia. Miksi suomalaiset ovat niin hiton myrtseja hapannaamoja, kateellisia ja vahingoniloisia? Hymyyn on helppo vastata hymylla.

Koko iltapaiva meni Minian kanssa vaatekaupoissa. Kaupat ovat sunnuntaisin auki kuuteen. Jotkut myohempaankin. West Palm Beachin ostoskatu oli melko mukava ja liikkeita ihan tarpeeksi yhdelle iltapaivalle. Kaikkia ei ehditty koluta.

Tarkoitus oli ostaa bikinit Minialle, mutta ei loytynyt sopivia. Tarjonta oli aika huono. Alennusmyynnit olivat meneillaan. Nayttaa silta, etta bikinikausi alkaa olla ohi. Taalla ei varmaan ole kesalla paljon turisteja, kun on liian kuuma. Kuka viitsii tulla kuumaan hyttysten syotavaksi? Tama oli vain oma arveluni. Oikaiskaa, jos olen vaarassa. Mutta sen kasityksen olen saanut, etta taalla vietetaan talvikausia.

Kaikenlaista ihmeellista nakee yhdessa iltapaivassa. Ostoskadulla oli elainkauppa, jossa oli myytavana pienia koiranpentuja vauvansangyissa. Mahdottoman suloisia! Olisin jaanyt niita toljottamaa vaikka kuinka pitkaksi aikaa, mutta Minia on allerginen koirille, joten oli poistuttava. Onneksi. Olisin muuten varmaan ottanut yhden pennuista mukaani. Tai sitten olisin sortunut ostamaan Mustikka-koirulille vaaleanpunaisen royhelomekon. Kaupassa myytiin kaikenlaisia vaatteita koirille.

Huomenna alkaa viimeinen viikko. Olen varannut joka paivalle jotain hoitoja. H-wave on tehnyt ihmeita jalalleni! Kavelen jo melkein klenkkaamatta ja jalat eivat ole turvoksissa.

Tanaan nain kaupungilla mittarista, etta oli 22 celsiusastetta. Se tuntuu jo mukavalta. Ilma on tosin kovin kostea. Tanaan ukkostikin. Parhaillaan satelee. Istuskelen kuntosalissa tietokoneineni. Minia polkee kuntopyoraa ja lueskelee. Taytyy tasta hipsia taas nukkumaan. Siivoojakin tuli hurisuttamaan imuriaan.

Tanaan lahdimme seitseman aikaan aamulla reissuun. Mukaan tuli kanadalainen Gail, joka on aivan ihana ihminen. Meilla ei ollut ihan tarkkaa suunnitelmaa, minne mennaan ja mita tehdaan. Olimme Minian kanssa hylanneet ajatuksen lahtea paivaristeilylle Bahamasille. Se ei varmaan olisi ollut meille sopiva reissu juuri nyt. Liikaa viettelyksia ja ongelma siita mita syomme matkalla. Kalliskin.

Ajaa korottelimme Miami Beachille. Minia aloitti ajamisen, mutta melko pian Gail ryhtyi ohjastamaan. Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut ajaa ollenkaan. Gail on hyva kuski ja tottuneempi naihin oloihin.

Miami Beachilla oli aikamoisen komeita "taloja", joissa oli merinakoala etu- ja takapuolella taloa. Toisella rannalla oli laiturissa komea pursi. Oli toinen toistaan komeampaa villaa ja kartanoa. Miami Beachin loppupaassa menimme hiekkarannalle syomaan evaitamme. Minia totesi, etta meilla on varmaan rannan terveellisimmat evaat. Versot ja idut maistuivat.

Ilma oli minun onnekseni pilvinen ja Atlantin rannalla tuulikin mukavasti. Olisin lakahtynyt ilman sita tuulta. Tuli mieleen, etta noin vuosi sitten tuijottelin Atlantin rantaa sen toisella puolella, La Palman saarella Kanarialla. Taytyy katsoa kartasta, ovatko samoilla leveysasteilla.

Olin luvannut Minialle, etta ostan hanelle uudet bikinit Miami Beachista. Emme kuitenkaan menneet shoppailemaan, vaan jatkoimme Miamin lapi lanteen. Minia saa nyt tyytya West Palm Beachin bikineihin.

Ajoimme lanteen intiaanien reservaattiin. Nyt ei ole kirjasta ja karttaa tassa, etta voisin sanoa intiaanien nimen... Se oli joku micco....Kerron myohemmin.

Se ajomatka kannatti! Kavimme intiaanien museossa ja kasityomyymalassa. Se oli melko pienimuotoista, mutta kiinnostavaa. Lopuksi oli "taistelunaytos" alligaattorin kanssa. Minun ja Minian kavi saaliksi alligaattoria. Sen leukoja aukaistiin ja sita sohittiin kepilla. Ei se varmaan oikeasti karsinyt.

Naytoksen jalkeen hurautimme vahan matkan paahan, jossa paasimme ajelulle suolle. Kuski oli miccol... -intiaani, isokokoinen ja puhelias mies. Meille annettiin ensin pumpulitupot kateen, jotka laitettiin korviin. Ihmeellisen alumiinialuksen perassa oli joku tuuletinta muistuttava juttu ja moottori piti kovaa metelia.

Melkein koko Florida tuntuu olevan rametta ja suota. Tama suo, missa ajelimme on suojeltua aluetta. Ihmettelin, miten sellaisella mekastavalla hakkyralla saa siella kulkea. Taitaa olla lintujen pesinta-aika meneillaan. Luulisi niiden hairiintyvan. Eivat ne kovasti pelanneet alusta. Toiset jopa seurasivat mukana. Pysahdyimme muutaman alligaattorin kohdalla ja kuski antoi niille valkeaa leipaa. Linnut, joiden nimea en tieda, tulivat myos ottamaan osansa. Linnut olivat suorastaan kesyja! Vahan tuntuu, etta alligaattoritkin olivat kesyja. Pullaa ne nayttivat syovan mielellaan.

Kuski osasi paljon sanoja eri kielilla. Han tiesi myos, etta racoon on suomeksi pesukarhu. Han tiesi sen myos monella muulla kielella.

Minia ja Gail saivat ohjata meidan alusta. Minakin olisin saanut, mutten halunnut. Tuntui hankalalta kiiveta sinne korkealle ohjauspenkille. Matkalla nain monenlaisia lintuja. En tunnista moniakaan. Ovat ihan eri sorttia, kuin Euroopassa.

Sitten tuli kiirus! Yritettiin ehtia dinnerille, kun tiedettiin, etta on jateloa jalkiruuaksi. Matkalla meinasi iso kotka lentaa auton tuulilasiin, mutta onneksi se ehti vaistaa. Huh! En oli ikina nahnyt kotkaa noin lahelta. Sekin on selvittamatta, mika kotka se oli. Myohastyttiin dinnerilta, mutta Minia kavi keittion puolella puhumassa ja saatiin avocadoja, pienia paprikoita ja versoja. Ja sita ihanaa pahkinajaateloa! Jalkiruokaa on vain kerran viikossa - lauantaina. Olisi ollut kurjaa missata tama herkku. Se on tehty idatetyista pahkinoista valmistetusta maidosta, jossa on mausteena mm. kanelia. Ihanaa!

Nyt on aika menna nukkumaan. Taitaa olla nokka vahan karahtanyt, vaikka olikin pilvinen paiva.

Ensimmainen viikko oli jotenkin hidas ja raskas minulle. Oli paljon uusia asioita ja keho alkoi puhdistautua. Se aiheutti kaikenlaisia vaivoja. Alkupaivina saakin oli epavakaisempi. Kerran kastuin rankkasateessa oikein kunnolla. Onneksi sateet ovat lampoisia. Nyt on ollut vahan liiankin kuumaa ja aurinkoista minulle. Se vie aina voimat. Olen kaynyt uimassa ennen auringonlaskua ja se on tehnyt hyvaa.

Melkein joka paiva on ollut H-wave hoitoa jaloilleni ja lonkalle. Kavely on tullut helpommaksi, mutta klenkkaan viela. Verenpaine on laskenut HYVAKSI, vaikka lopetin laakkeiden syomisen. Sita ei olisi oikeastaan saanut tehda, mutta en kestanyt enaa niiden aiheuttamaa turvotusta jaloissani. Jalat olivat kuin puupokkelot! Nyt on turvotus laskenut ja jalat nayttavat ihan sievilta taas.

Ensimmaisen viikon aikana nain pesukarhuja joka paiva. Joskus vain yhden kerrallaan - joskus kokonaisen perheen. Nain niita usein itahamarassa kamppaani palatessa. Ne tuijottivat hetken minua ja mina takaisin. Sitten ne pujahtivat pusikkoon. Ne ovat aika sopoliineja. Muistuttavat paljon supikoiraa, mutta ovat pienempia.

Nyt on meneillaan toinen vegaaniviikko ja sekin melkein lopussa. Talla viikolla mieli on ollut parempi, mutta muutamana paivana oli pahoinvointia. Nyt se on ohi onneksi. Monia ystavyyssuhteita on solmittu. Jaljella on taman viikonlopun jalkeen enaa yksi viikkoa terveyselamaa Floridassa.

Saavuin monien mutkien ja kommellusten jalkeen lauantai-iltana West Palm Beach'iin. Minua piti olla joku vastassa, mutta ei ollut. Omatoimisesti sitten hoidin itseni johonkin hotelliin. Yritin siella lahettaa sahkopostia omaisilleni, etta olen perilla. Eihan se onnistunut! En loytanyt, enka loyda vielakaan pikkuisesta laptopistani @-merkkia. Omituista.

Nyt ei ole aikaa sepustella enempia, koska takanani on jono ihmisia, jotka haluavat internettiin. Lapparini toimii, mutta adapterini ei olekaan sopiva. Voi voi... Hankalaa. Kannykkakaan ei toimi.

Jokatapauksessa lyhyesti: olen minian kanssa Floridassa. Syomme vain raakaruokaa eli elavaa ravintoa. Juomme vehnanorasmehua ja muita mehuja. Kaymme erilaisissa terapiahoidoissa, minia viimevuotisen polvivammansa takia ja mina muiden kremppojen vuoksi.

Luentoja on joka paiva ja paivan ohjelma melko kiireinen. 3 viikkoa tata!

Kotiin pitaisi palata kevyempana ja puhdistuneena. Paljon on tapahtunut ja tekisi mieli kertoa. Toivon, etta tama tietokoneongelma ratkeaa ja pystyn kirjoittamaan omalla koneellani. Toivon myos, etta on joskus vahan enemman aikaa...

Koirulia on ikava ja pienia lapsia ja isoja lapsia ja omaa kultaakin.